Pietolan Grilli (Järvenpää) - Tuhti

Miten tunnistaa laatugrillin etukäteen, ilman omakohtaista testausta? Tämä kysymys on kiehtonut minua jo pitkään, mutta en ole varma olenko löytänyt siihen koskaan kunnollista vastausta. Legendan status on hyvä lähtökohta, mutta lopulta niin häilyvä käsite. Pienessä paikassa pitkään toiminut grilli saa sen auttamatta - oli ruoka sen väärtiä taikka ei. Mahtavat puitteet eivät myöskään kerro aina totuutta: runsaasti liikennöidyt paikat ovat kuin kultakaivoksia, ABC:t hyvinä esimerkkeinä. Joskus taas ruokalistoista saattaa löytyä vinkkejä: mielikuvitukselliset annokset kertovat omistajien sitoumuksesta tarjota makuelämyksiä, mutta tämäkään ei ole aina vedenpitävä takuu laadusta. Joskus mikään näistä ei matchaa - ja niin kävi Pietolan Grillin kanssa.

Päädyimme Pietolan Grillille sattumalta. Ohi ajaessa silmiin osunut mainoskyltti grillistä herätti mielenkiinnon, mutta ei niin suurta mennäksemme sinne hetimmiten testikierrokselle. Aikaa kului ja lopulta nopean ruoan tarve ajoi meidät paikallisen koulun vieressä sijaitsevalle kioskigrillille. Sisätilat olivat siistit, ja ruokalista vaikutti pätevältä nälän taltuttamiseen. Päädyimme lopulta Tuhti-hampurilaiseen, joka sisälsi 120g täyslihapihvin, ananas-renkaan, pekonia, maustekurkkua, tomaattia, juustoa, salaattia, hampurilaiskastiketta ja ketsuppia. Ja jotta nälkä lähtisi otimme sen ateriana, joka sisälsi hampurilaisen lisäksi ranskalaiset + juoman ... Nyt on pakko pitää paussi ja hehkuttaa hieman. Nimittäin yleensä grilleillä tarjotaan aterioiden juomaksi hanalitkua, tätä vetistä ja laimeaa veden korviketta joka ei koskaan maistu real dealilta™. Pietolan Grilli tekee päinvastoin ja tarjoaa aitoa lasipullo-cokista, mikä varmasti lämmittää kaikkien meidän cola-fanaatikoiden sydämiä.

Kuten ainesosalistasta ja kuvasta näkyy, kaikki vaikuttaa perusmeiningiltä. Perinteiset raaka-aineet perinteisellä tavalla. Mutta kuten alun pohjustuksessa kerroin, mikään ei ole varmaa, ei edes ennakko-odotukset. Vastoin ennakko-odotuksiani sain aidon grillielämyksen, joka ei pohjautunut kikkakolmosiin. Oli vain helvetin hyvät raaka-aineet helvetin hyvin tehtyinä. Tulee mieleen bolognese-pizza. Maailman ehkä yksi yksinkertaisimmista pizzoista raaka-aineiltaan, mutta maku vaihtelee pizzapuljusta toiseen. Toiset panostavat raaka-aineisiin, ja toiset panostavat valmistukseen. Pietolan Grilli panostaa molempiin, jolloin kokonaisuus on reippaasti enemmän kuin osiensa summa. Maut olivat puhtaita ja messeviä, edes perinteinen murheenkryyni "soosien puute" ei haitannut - pikemminkin päinvastoin. Koko makumaailmaa kuvailisin meheväksi - makua ja mehevyyttä, ei vetisyyttä. Samoin mausteita oli käytetty juuri oikea määrä, jolloin pihvin ja aineksien maut eivät peittyneet, vaan tulivat enemmän esiin. Ananas kruunasi kaiken antamalla sopivasti raikkautta kokonaisuuteen. Ranskalaisissa näkyi myös sama asenne: perinteistä perinteisemmät raaka-aineet + lisukkeet, mutta valmistustapa nosti ne asteen korkeammalle. Ranskalaiset olivat juuri eikä melkein oikean rapsakoita, ja sillä pääsee yllättävän pitkälle grillikarkeloissa. Kaiken kaikkiaan yksi kovimmista hampurilaisista vähään aikaan, ja grilli ylennettiin "vakiopaikka"-statukseen. Annan 4,75 ainoastaan sen takia, koska chilihampurilainen Ärjy on mielestäni vielä asteen kovempi tekele, ja ehkäpä paras maistamani chilipurilainen koskaan.

Maku: 4,75 hampurilaista
Hinta 4,5 hampurilaista (Ateria 10,50€)
-R


Pietolan Grilli on jännä tapaus. Kioski on seissyt paikoillaan jo pitkän aikaa ja muistanpa jopa, että sieltä myytiin aikoinaan alaikäisille tupakkaakin tiskin alta. Grillin omistaja on nyt vaihtunut, mikä on meille grilliruuan nälkäisille loistava tilanne.

Vierailin jo neljännen kerran reilun kuukauden sisällä tällä grillillä sen ensimmäisen käynnin jälkeen. Ensimmäisellä kerralla tarkoituksenamme oli tehdä jo siitä käynnistä arvostelu, mutta nälkä yllätti ja ehdimme tuhota aterian ranskalaiset ennen kuin saimme Mahti-hampurilaisen käsiimme. No uusi yritys ja  tällä kertaa maistoimme Tuhti-hampurilaisen. R onkin ylempänä avannut hampurilaisen sisällön, mikä jo paperilla vaikuttaa hyvältä kokonaisuudelta. Oma suosikkini ananas on hampurilaisessa mukana tuomassa suolaista ja makeaa yhdistävän makumaailman.

En ole koskaan saanut grilliltä vastaavaa pekonia kuin Pietolan grilliltä. Pekoni on valmistettu uunissa, jotta olisi mahdollisimman rapeaa ilman valtavaa määrää siitä tihkuvaa rasvaa. Tämä toimii äärimmäisen hyvin, koska pekoni murenee helposti syödessä. Pietolan grillin käyttämät pihvit ovat ihan peruspihvejä, mitkä eivät oikein eroa muiden grillien pihveistä. Pihvit ovat kuitenkin hyvin maustettuja.  Mitä voidaan sanoa maistamistani grilliruoka tuotteistaan ja erityisesti hampurilaisista. Tuhti oli aivan samaa maata kuin muutkin maistamani Grillimaisteri- ja Mahti-hampurilaiset. Grillin annoksien makumaailma on todella perinteinen. Se on rehellistä sekä puhdasta ja annoksien ainesosia kunnioittavaa. Tässä täytyy vielä mainita, että hampurilaisten makumaailmoissa on myös eroa ja kastikkeet vaihtelevat eri hampurilaisissa. Tuhdin arvostelemisesta tekee vaikeata se, että kaikki siellä maistamani hampurilaiset ovat olleet todella hyviä. Grillimaisterin sisällä ollutta jahtimakkara-siivua muistelen vieläkin kaiholla, koska sitä parempana sitä en ole koskaan maistanut. Mahti-hampurilainen on melkein kuin Tuhti, mutta vain isommalla määrällä pihvejä. Tälläistä grilliruuan pitääkin olla!

Pietolan grilli on loistava lisä Järvenpään ja Uudenmaan grilleihin. Grilli on ehdottomasti tämän vuoden TOP3-vierailtuja grillejä. Tarkkaa järjestystä en ole vielä päättänyt, mutta uskoisin grillin käyvän tiukkaa kisaa 1. sijasta. Tätä grilliä voin suositella täysin varauksetta ilman vaaraa, että kävijä joutuisi pettymään. Grillin huonoimpia puolia ovat rajalliset aukioloajat (ma-pe 10-21 ja la-su 12-21) sekä sijainti, mutta autoilevalle ihmisille sijainti ei muodosta ongelmaa.

Maku: 4,75
Hinta: 4,5
-A

Lisäyksenä, tämä arvostelu saattaa kuulostaa kovalta mainokselta, mutta en ole vielä kertaakaan joutunut Pietolan grillillä pettymään saamaani ruokaan. Se on ollut joka kerralla äärimmäisen hyvää ja jokaisella kerralla maistettu eri hampurilainen on ollut oma kokonaisuus. Yleensä grilleillä käydessä pitää ottaa se hinnaston yläpäässä oleva lippulaiva-annos, jotta hampurilaisesta ei puuttuisi mitään oleellisia ainesosia. Grilliannoksien hinnoittelu tuntuu perustuvan enemmän aineosien määrään kuin siihen mietittyyn kokonaisuuteen ja houkutus tuntuu olevankin iskeä kaikkea mitä kaapista löytyy yhteen super-uber-duper-annokseen. Pietolan Grillillä annokset ovat oikeasti olleet mietittyjä kokonaisuuksia. En ole vielä kertaakaan kaivannut "puuttuvia" ainesosia, joita monella muulla grillillä on tullut kaivattua.
-A

Lisäyksensä vol2. 11.3.2016

Olemme saaneet hieman palautetta siitä, että en tunnistaisi täyslihapihviä muista grillien käyttämistä pakastepihveistä. On totta, että grilleillä käytetään paljon erilaisia pihvejä. Pietolan grillin kohdalla pysyn edelleenkin kannassani, ettei itse pihvi ollut kovinkaan erikoinen kun sitä verrataan muihin grilleihin. Täyslihapihvejä saa myös muualtakin eri kokoisina ja muotoisina. Pihvi ei ole millään tavalla se syy, miksi haluan palata Pietolan grillille. Onhan heidän pihvi hieman mehevämpi kuin monella muulla grillillä, mutta that's it. En näe, että minun pitäisi hehkuttaa pihvien koostumuksen erilaisuutta, jos se muuten ei ole merkittävä tekijä annoksessa.

Korostan, että Pietolan grillillä nimenomaan se muu annos toimii niin hyvin pihvin ympärillä, ettei pihvi nouse annoksesta erityisemmin esiin. Se ei tarkoita, että pihvi olisi huono.  Tuomas-grillin Tuomashampurilaisen  kohdalla tilanne on taas täysin toinen. Pihvi on koko annoksen ydin ja annos rakentuu sen ympärille. Tällöin on ihan perusteltua puhua tarkemmin pihvistä, koska vastaavaa ei saa muualta.
-A

Olen eri mieltä A:n kanssa Pietolan grillin pihvistä, mutta siinä olen samaa mieltä että Tuomas-grillin pihvi oli annoksen herra ja hidalgo: Tuomashampurilainen ei olisi mitään ilman erikoista pihviään, ja se on yksi parhaimmista kokemistani lihalätyistä.
-R

Kommentit

  1. Paljon tuolla syöneenä voin sanoa että pihvit eivät ole peruskauraa vaan täyslihaa.

    Hyvän grillin kruununa on hyvät myyjät mitkä kommunikoi muutenkin asiakkaan kanssa kun pyytämällä vaan rahaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nanan Grilli (Espoo) - Super Maxi

Ahjon Grilli (Kerava) - Maxipekoni XL

Vaiveronkadun Kioski (Hyvinkää) - Vaiverolainen